
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun yhteistyö
Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu sopivat yhteistyöstä aikuis- ja täydennyskoulutuksen tuottamisessa, palvelututkimuksessa sekä organisaatioiden ja alueiden kehittämishankkeiden tuotteistamisessa, markkinoinnissa ja johtamisessa. Palvelutarjonnan painopisteet ovat erityisesti liiketoiminnan, energian ja hyvinvoinnin osaamisalueilla. Myös syksyllä 2010 käynnistettyä avoimen korkeakouluopetuksen Edubothnia-yhteistyötä tullaan jatkamaan.
Käytännön toiminta organisoidaan Levón-instituutin kautta. Yhteistyö perustuu ammattikorkeakoulun kanssa tehtävään toiminnan suunnitteluun ja sovittuihin tavoitteisiin. Osaamisen kokoamisella yhteiseen palvelupisteeseen voidaan edistää entistä paremmin alueen työelämän kilpailukykyä ja vastata joustavasti sen kehittyneisiin osaamistarpeisiin. Toimijoiden asiantuntemus täydentää toisiaan ja edistää myös uutta osaamista tehostuneena tiedonvaihtona ja vuorovaikutuksena.
Päivitämme näille sivuille yhteistyön edetessä ajankohtaisen yhteistoimintamme koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamisalueilla.



